| Asialista |
| Suomalaisen etu ensin Hallittu maahanmuutto Monikulttuurisuuskritiikki Pakkoruotsi pois Ei EU:n liittovaltiolle Sananvapaus Kansanäänestyksiä tärkeistä asioista Ilmastonmuutosskeptisyys Yksilönvapaus ja vastuu Turvallisuus ja järjestys Tiede ja sivistys Kohtuullinen verotus ja peruspalvelut Yrittäminen, työnteko ja hyvinvointi |
| Olen kansanedustaja, turvallisuusalan ammattilainen, perheenisä sekä Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja seutuvaltuutettu Oulusta. Toimin Perussuomalaisten Nuorten hallituksessa, Suomalaisuuden liitossa sekä Suomen Sisu ry:n Pohjois-Pohjanmaan piiripäällikkönä. |
Lue koko esittely |
| Vaaliteemat 2011 |
Tavoitteenani on turvata Suomen kansalaisille hyvinvoiva ja turvallinen kansallisvaltio myös tulevaisuudessa. Haluan säilyttää Suomen länsimaisena
sivistysvaltiona, jossa kunnioitetaan edelleen länsimaisia vapaus- ja oikeusperiaatteita. Kannatan ajatusta itsenäisestä kansallisvaltiosta, jossa
arvostetaan laajoja yksilönvapauksia ja vastuuta, sananvapautta, demokratiaa, kohtuullista verotusta, vapaata markkinataloutta sekä isänmaallisuutta.
Suomalaisen etu ensinSuomen valtion tulee ensisijaisesti toimia suomalaisten edunvalvontakoneistona. Poliittisten päättäjien tärkein tehtävä on ajaa Suomen kansalaisten etua eikä parantaa maailmaa suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Maahanmuutto hallintaanSuomen maahanmuuttopolitiikkaa on tiukennettava. Maahanmuuton määrällinen lisääminen ei saa olla itseisarvo. Hallitsemattoman humanitaarisen maahanmuuton sijaan Suomen tulee suosia valtiotamme taloudellisesti hyödyttävää työperäistä maahanmuuttoa. Työperäistä maahanmuuttoa ei tule suosia kuitenkaan suomalaisten työttömien kustannuksella. Maahanmuuttajien on myös sopeuduttava suomalaiseen yhteiskuntaan. Siksi maahanmuuton on suuntauduttava Suomeen sellaisista maista, jotka ovat kielellisesti ja kulttuurillisesti lähellä Suomea. Monikulttuurisuuden vaaliminen valtion toimesta on lopetettava. Allekirjoittamassani Nuivassa vaalimanifestissa otetaan kantaa maahanmuuttopolitiikan tiukennuksiin yksityiskohtaisesti. Pakkoruotsi pois ja Suomi virallisesti yksikieliseksiSuomesta on tehtävä virallisesti yksikielinen valtio. Suomen kaksikielisyys on keinotekoisesti ylläpidettyä eikä sille löydy päteviä perusteita. Pakkoruotsista on luovuttava ja pakottamisen sijaan kielten opiskelussa on suosittava valinnanvapautta. Tärkeämpiä kieliä Euroopassa ovat muun muassa saksa ja ranska. Suomen väestöstä äidinkieleltään suomenkielisiä on yli 90%, kun taas ruotsinkielisiä on vain noin 5%. EU:n liittovaltiokehitys pysäytettäväEU:n liittovaltiokehitys on pysäytettävä. EU:n tulee olla itsenäisten kansallisvaltioiden välinen yhteistyöelin, joka mahdollistaa mm. vapaan kaupankäynnin sekä turvaa maiden välisen rauhan unionissa. Tällä hetkellä 80-90 prosenttia Suomea koskevasta lainsäädännöstä päätetään Brysselissä. Päätösvaltaa on palautettava EU:lta takaisin kansallisvaltioille. Lisäksi vastustan Turkin EU-jäsenyyttä, koska se ei ole eurooppalainen oikeusvaltio. Suomessa voidaan mielestäni harkita omaan rahaan siirtymistä, mikäli euro romahtaa ja euroalue ajautuu taloudellisesti kestämättömään tilaan. Oma raha on yksi itsenäisen valtion symboleista. Sananvapaus turvattavaIlman sananvapautta ei ole demokratiaa, eikä ilman demokratiaa ole sananvapautta. Sananvapautta rajoittavista laeista, kuten "kiihottaminen kansanryhmää vastaan" ja "uskonrauhan rikkominen" on päästävä kokonaan eroon. Sananvapauden oikeutetut rajoitukset eli suoja herjauksilta ja kunnianloukkauksilta on kirjattu erikseen demokraattisten maiden lakeihin. Mitään muita rajoituksia lainsäädäntöön sananvapauden suhteen ei tarvita. Nykymuotoinen kehitysapu lopetettavaNykymuotoinen, valtion budjetista maksettava kehitysapu on lakkautettava kokonaan. Budjettirahoitteinen kehitysapu tulee korvata vapaaehtoisella kehitysyhteistyömaksulla. Veroilmoituksen yhteydessä kansalaisella tulee olla mahdollisuus suorittaa haluamansa kokoinen summa kehitysyhteistyötarkoituksiin. Tällä tavoin globaalia vastuuta kokevilla kansalaisilla säilyisi mahdollisuus tukea kehitysmaita, mutta maailmanparantaminen tapahtuisi omasta eikä jonkun muun kukkarosta. Kerjääminen kiellettäväMielestäni kerjääminen tulee kieltää lailla. Sakkojen antamisen sijaan ulkomaalaiset kerjäläiset tulee lähettää takaisin kotimaahansa, ja heille tulee asettaa maahantulokielto. Kansanäänestyksiä tärkeistä asioistaSuora demokratia on saatava Suomessa edustuksellisen demokratian tueksi. Tärkeät yhteiskunnalliset kysymykset tulee entistä useammin päättää sitovalla kansanäänestyksellä. Suomen kansalaiset on otettava mukaan päätöksentekoon antamalla heille mahdollisuus vaikuttaa päätettävänä oleviin asioihin suoraan äänestämällä. Välineitä tähän on kaksi: kansalaisaloite ja kansalaispäätös l. referendum. Kansalaisaloitteella tietty määrä ihmisiä voi tehdä oman ehdotuksensa, josta päätetään kansanäänestyksellä. Jos poliitikot ovat tekemässä kansan mielestä väärää päätöstä, kansalaispäätöksellä asia saadaan vedetyksi kansanäänestykseen. Kansanäänestykset tulisi voida järjestää erilaisten vaalien yhteydessä. Isänmaata ei tule myydä venäläisilleVenäläisten oikeutta ostaa maa-alueita Suomesta tulee rajoittaa lailla. Mikäli suomalaiset eivät voi ostaa maata Venäjältä, silloin myöskään venäläisille ei tule myydä maata Suomesta. Voidaan tietysti miettiä, olisiko maa-alueita esimerkiksi mahdollista vuokrata venäläisille, jolloin maat pysyisivät suomalaisessa omistuksessa ja vuokrarahat ropisisivat suomalaiseen kirstuun. Jos näin tehtäisiin, maata ei tietenkään vuokrattaisi sotilaallisesti vähänkään merkittävämpien alueiden läheisyydestä. Lue lisää >täältä. Vakavista rikoksista ankarammat rangaistuksetIhmisen henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista tulee säätää nykyistä ankarammat rangaistukset. Tällaisia rikoksia ovat esimerkiksi murhat, tapot, törkeät pahoinpitelyt sekä seksuaalirikokset kuten raiskaukset ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Vankeusrangaistukset tulee suorittaa aina loppuun asti. Mikään asia, kuten ensikertalaisuus, ei saa johtaa vankeusrangaistuksen lyhentämiseen. Lisäksi toistuviin vakaviin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin syyllistyvät rikoksenuusijat on suljettava tehokkaasti ulos yhteiskunnasta telkien taakse. Lue lisää täältä. Aselakia ei tule tiukentaaSuomen aselakia ei tule tiukentaa. Asekohtaisesta lupajärjestelmästä voitaisiin luopua kokonaan ja siirtyä henkilön soveltuvuutta arvioivaan "aseajokorttijärjestelmään". Samalla voidaan luopua asekohtaisesta tarveharkinnasta sekä tiettyjen asekategorioiden (kuten tasku- ja "muiden" aseiden) kontrollista. Mikään ase ei tee vaarattomasta ihmisestä sen vaarallisempaa. Vaarallisen ihmisen käsissä taas mikä hyvänsä ase on vaarallinen. Itsenäinen maanpuolustus on isänmaan turvaSuomen tulee ensisijaisesti panostaa itsenäiseen maanpuolustukseen eikä osallistua sotiin maailmalla. Kannatan yleistä perustuslaillista maanpuolustusvelvollisuutta sekä siitä johdettua yleistä asevelvollisuutta. Yleisellä asevelvollisuudella on olemassa edelleen laaja kannatus myös kansan keskuudessa. Näen yleisessä asevelvollisuusjärjestelmässä kuitenkin kehittämisen varaa. Esimerkiksi puolustusvoimien valmiutta torjua ympäristöön ja kansalaisten hyvinvointiin kohdistuvia onnettomuuksia tulee lisätä. Lisäksi siviilipalvelusta voitaisiin kehittää kriisiaikojen tehtäviä ja tarpeita varten. Varusmiespalveluksen keston lyhentämisestä neljään kuukauteen tulee käydä aktiivista keskustelua ja miettiä asiaa sekä yksilön että valtion ja puolustusvoimien näkökulmasta. Myös vapaaehtoista maanpuolustusta tulee kehittää edelleen. Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä on mielestäni järjestettävä sitova kansanäänestys. Suomalaiset työttömät etusijalleUlkomaisen työvoiman maahanmuuttoa ei tule edistää suomalaisten työttömien kustannuksella. Suomessa tulee ensisijaisesti panostaa suomalaisten työttömien työllistämiseen. Tiettyjä aloja vaivaavaa työvoimapulaa voidaan kuitenkin tarvittaessa paikata ulkomaisella työvoimalla, mikäli suomalaista työntekijää ei löydy. Suomalaisten työehtojen tulee koskea myös maahanmuuttajia. Halpatyövoiman maahantuontia ja yleisen palkkatason polkemista en hyväksy. Ulkomainen harmaa talous kuriin SuomessaUlkomaisen harmaan talouden kitkemisen myötä Suomessa voidaan työllistää merkittävä määrä rakennusalan työttömistä. Lähes vastaava vaikutus saadaan aikaan myös monilla muilla aloilla (metalli, ravintola, kauppa). Harmaa talous vääristää yritysten välistä kilpailua aiheuttamalla rehellisille yrittäjille merkittäviä kilpailukyvyn haittoja. Kannatan Rakennusliiton esitystä tunnistekorttiin liitettävästä veronumerosta. Lisäksi pääurakoitsijoiden pääluottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen tarkastusoikeudet on laajennettava koskemaan koko alihankintaketjun kaikkia yrityksiä. Kaikista kiinni jääneistä yrityksistä, niiden omistajista ja työntekijöistä on tehtävä rekisteri. Sen avulla annetaan rajamiehille välitön käännytysoikeus. Valtion talous kasvuun ja velkaantuminen hallintaanSuomen julkisen talouden kestävyysvaje on noin 10 miljardia euroa vuosina 2012-2015. Menojen ja tulojen eroa pitäisi kuroa 1,5-2 miljardilla eurolla vuodessa. Lisäksi Suomi velkaantuu hurjaa vauhtia. Valtion velka vuoden 2011 lopussa on noin 75 miljardia euroa eli noin 20 miljardia enemmän kuin vuonna 2008. Suomen on tehtävä mm. verotuksellisia ja rakenteellisia uudistuksia, panostettava työllisyyteen sekä leikattava julkista sektoria. Omia ensisijaisia leikkauskohteitani ovat mm. kehitysapu, sosiaaliperäinen maahanmuutto, pakkoruotsi, byrokratia, ilmastohysteria, Venäjän lähialue"yhteistyöprojektit", tukipaketit muille EU-maille, asuntolainojen korkovähennykset, julkiset yritystuet ja kulttuuri. Kohtuullista verotustaVerotusjärjestelmän on kannustettava työhön ja yritteliäisyyteen. Ansiotuloverotusta ei tule mielestäni kiristää nykyisestä. Pienet pääomatulot pitäisi vapauttaa veroista kokonaan. Suurten pääomatulojen kohdalla voitaisiin miettiä lievää progressiota. Yritysten yhteisöverotusta tulisi mielestäni keventää yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi. Kirkollisveron osuus tulisi poistaa kokonaan yritysverosta. Kulutusverotus on pidettävä kohtuullisena. Arvonlisäverojen korotukset nostavat tavaroiden ja palveluiden hintoja ja tällä tavoin heikentävät pienituloisten ostovoimaa. Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeuden asteittaista poistamista tulee miettiä yhtenä keinona valtion talouden tasapainottamiseen. Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeuden poistaminen todennäköisesti myös laskisi asuntojen hintoja. Suomalaisen työn puolesta - ilmastohysteriaa vastaanMikään taho maailmassa ei ole pystynyt varmasti todistamaan, että ilmasto lämpenee ihmisen toiminnan seurauksena. Ilmastonmuutos ilmiönä on kuitenkin todellinen. Maapallon ilmasto on muuttunut aina (myös aikana ilman ihmisen teollista toimintaa), ja se tulee aina muuttumaan. EU on ottanut ilmastonmuutostaistelussa maailmanparantajan roolin muun maailman katsellessa touhua vierestä. Teollisuus ja työpaikat lähtevät Euroopasta pois, kun ilmastopolitiikalla ja päästösäädöksillä työstä on tehty aivan liian kallista. Tällä tavoin EU rapauttaa omaa taloudellista toimintakykyään. Mm. suomalaisen perusteollisuuden kilpailuasemaa huonontavasta ja kotitalouksien sähkölaskua nostavasta päästökaupasta olisi päästävä nykyisessä muodossa kokonaan eroon. Ympäristöpolitiikassa painopiste on siirrettävä ilmastohysteriasta kestävään kehitykseen. Omavaraista energiantuotantoaSuomen tulee olla mahdollisimman omavarainen energiantuotannon osalta. Suomi ei pysty kilpailemaan halvalla työvoimalla eikä halvoilla raaka-aineilla. Ainoastaan kohtuuhintainen sähköenergia voi säilyttää teollisuuden ja työpaikat Suomessa. Muun muassa tästä syystä kannatan ydinvoimaa. Ydinvoima voidaan kuitenkin tulevaisuudessa korvata uusiutuvilla energiamuodoilla, mikäli ne ovat yhtä kustannustehokkaita kuin ydinvoima. Jätevesiasetus kumottavaVuonna 2004 hyväksyttiin asetus, jolla kielletään kaiken puhdistamattoman kotitalousjäteveden päästäminen luontoon. Yli kymmenentuhatta suomalaista on jo ehtinyt investoida puhdistuslaitteisiin (yhteensä satoja miljoonia euroja) viime vuosina asetuksen määrääminä. Asetus ei ole laajassa ja harvaanasutussa maassa kohtuullinen. Maaseudun asukkaita ei saa pakottaa kalliisiin investointeihin, joiden merkitys ympäristönsuojelun kannalta on vähäinen. Oikeat keinot työurien pidentämiseenMielestäni eläkeiän alarajan nostamisen ei tule olla ensimmäinen keino Suomen talouden tasapainottamiseen. Lisäksi kaikilla aloilla eläkeiän nostaminen ei ole järkevää. Työuria tulee pidentää ensisijaisesti alusta ja keskeltä, esimerkiksi koulutusaikaa lyhentämällä sekä työelämän laatua ja hyvinvointia parantamalla. Maksutonta koulutusta työelämän tarpeisiinKoulutuksen tulee olla Suomessa jatkossakin maksutonta suomalaisille opiskelijoille. EU- ja ETA-maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta tulee periä lukukausimaksut. Peruskoulun tulee toimia yleissivistävänä kouluna ja olla pakollinen kaikille. Pakkoruotsista on luovuttava, kuten ylempänä kirjoitin. Opiskeluhuoltolaki ja opiskeluterveydenhuolto on ulotettava koskemaan myös lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten oppilaita. Suomessa koulutus ja opiskelijamäärät vastaa tällä hetkellä huonosti työelämän tarpeisiin. Painopistettä on siirrettävä kohti ammatillista koulutusta opiskelupaikkojen määriä lisäämällä ja lukioiden aloituspaikkoja vähentämällä. Koulutusaikaa on lyhennettävä ja oppisopimuskoulutusta lisättävä. Opintoraha sidottava elinkustannusindeksiinNykyinen opintotukimalli ei kannusta opiskelemaan, koska se ei takaa opiskelijoille edes välttämätöntä perustoimeentuloa. Opintotuen on mahdollistettava päätoiminen opiskelu ja sitä kautta nopeampi valmistuminen. Opintotuki on sidottava elinkustannusindeksiin samalla tavalla kuin monet muut tuet. On myös väärin, että opintotuen voi menettää tekemällä opiskelun ohessa liikaa töitä. Talouskasvatusta peruskouluunKannatan taloustiedon opetuksen lisäämistä peruskoulun opetussuunnitelmaan pakollisena oppiaineena. Perusasioiden tietäminen taloudesta ja oman kotitalouden pyörittämisestä ovat tärkeimpiä taitoja ihmisen elämässä. Esimerkiksi nykynuorten ajautuminen velkakierteeseen on vakava ongelma. Tällä hetkellä taloustiedon opetusta annetaan osana yhteiskuntaoppia, mutta opetusaikaa on aivan liian vähän kyseisen oppiaineen sisällä. Jostain aineesta on tingittävä, jotta taloustiedon opetukselle saadaan lisää tilaa. Kansalaispalkkaan siirtymistä harkittavaNykyinen sosiaalitukijärjestelmä on laitettava mielestäni täysremonttiin. Ihmisten nöyryyttäminen ja hyppyyttäminen luukulta toisella on lopetettava sosiaalitukien viidakkoa karsimalla ja järjestelmää yksinkertaistamalla. Kansalaispalkkaan siirtyminen vähentäisi merkittävästi paperinpyöritystä ja byrokratiaa. Kyseisessä järjestelmässä jokaiselle täysi-ikäiselle Suomen kansalaiselle maksettaisiin kuukausittain tietty summa rahaa, joka takaisi perustoimeentulon ja lisäksi kannustaisi työntekoon. Kansalaispalkan myötä mm. pätkätöiden tekemisestä tulisi houkuttelevampaa, kun työnteon pelkona ei olisi perustoimeentulon menettäminen. Kansalaispalkkaa ei peritä takaisin, vaikka tekisi töitä kuinka paljon tahansa. Kansalaispalkasta voi lukea lisää esimerkiksi Wikipediasta tai Perustulo.netistä. Peruspalvelut turvattavaValtion kansalaisiltaan keräämät verotulot on ensisijaisesti kohdennettava välttämättömiin peruspalveluihin. Tällaisia ovat muun muassa terveydenhuolto, päivähoito, vanhustenhuolto, koulutus sekä sisäinen ja ulkoinen turvallisuus. Esimerkiksi erilaiseen hömppäkulttuuriin ei tule tuhlata senttiäkään veronmaksajien rahoja. Kirkko erotettava valtiostaMielestäni kirkko ja valtio on erotettava toisistaan. Tällöin kirkko saisi itse päättää muun muassa siitä, ketä se vihkii tai jättää vihkimättä. Henkilökohtaisesti en kannata samaa sukupuolta olevien vihkimistä, sillä sen myötä homoparit saisivat adoptio-oikeuden. Mielestäni lapsella tulee olla aina ensisijaisesti oikeus sekä äitiin että isään. Tekijänoikeuslainsäädäntöä uusittavaTekijänoikeusrikoksista langetetut tuomiot ovat tällä hetkellä kohtuuttomia. Immateriaalin ja materiaalin ero pitää tiedostaa. Tiedostolatausta ei voi rinnastaa esimerkiksi perinteiseen varastamiseen, koska ladattaessa tiedosto pystytään kopioimaan ilman minkäänlaisia kustannuksia ja vieläpä niin, että alkuperäinen "tuote" säilyy molemmilla osapuolilla. Mielestäni musiikkibisneksellä on velvollisuus uudistua kehittyvän tekniikan mukana. Tekniikan kehitystä ei voi eikä saa hidastaa sen takia, että musiikkibisnes mahdollisesti kärsii tiedostolatauksen seurauksena jonkin verran taloudellista tappiota. Esimerkiksi musiikkiteosten epäkaupallisen kopioinnin, levittämisen ja muun käytön tulisi olla vapaata heti teoksen luomisesta lähtien. Internet-äänestys on uhka demokratialleNettiäänestys kuulostaa ajatuksena hyvältä, mutta käytännössä sitä ei ole kuitenkaan nykyisin mahdollista toteuttaa demokratian kannalta luotettavasti. Kun henkilö äänestää kotonaan, emme voi olla varmoja siitä, kuka todellisuudessa äänestää tai painostaako joku ulkopuolinen häntä äänestämään. Lisäksi vaalisalaisuuden kannalta on erityisen tärkeää, että äänestäminen tapahtuu vaalikopissa eikä kotona tai jossain muualla tietokoneen äärellä, jossa joku ulkopuolinen voi seurata äänestystapahtumaa. Jos äänestäjille jaettaisiin äänestäjäkohtaiset tunnukset, ei voitaisi varmistua siitä, kuka tunnuksia todellisuudessa käyttää. Joku voi luovuttaa tunnuksensa toiselle henkilölle ilmaiseksi tai jopa maksua vastaan. Nykisin äänten ostaminen on tehty lähes täysin mahdottomaksi, koska äänestyspaikalla kukaan ei pääse seuraamaan toisen äänestystapahtumaa ja sitä, äänestääkö äänen myynyt henkilö varmasti sitä ehdokasta, jota on luvannut. Lue lisää täältä. Kauppojen aukioloajat vapautettavaIhmisten vapaapäivät sattuvat nykyisin yhä harvemmin sunnuntaille. Esimerkiksi lääkärit, sairaanhoitajat, vartijat, ravintolahenkilökunta ja kuljetusalan henkilökunta ovat jatkuvasti töissä myös sunnuntaisin. Miksi nimenomaan kauppojen pitäisi poiketa tästä? Kaupoille tulee antaa mahdollisuus ja vapaus pitää ovensa auki viikon jokaisena päivänä vaikka kellon ympäri. Tämä voisi tietää erityisesti isommille liikkeille mm. korkeampia ylläpitokustannuksia, joten ovien pitäminen auki joka päivä ei olisi välttämättä kannattavaa, vaikka siihen mahdollisuus annettaisiinkin. Ylen televisiolähetykset maksu-tv-kortin taakseMielestäni on selvitettävä ja harkittava televisiolupamaksuista luopumista ja Yleisradion lähetysten siirtämistä maksu-tv-kortin taakse. Tällöin Yleisradion palveluista maksaisivat ne, jotka niitä käyttävät. Kuntien määrää ei tule karsia pakollaKuntien määrän vähentämisen ei tule olla itseisarvo eikä kuntaliitosten tule tapahtua vastoin kuntalaisten enemmistön tahtoa. Kuitenkin kuntaliitokset ovat tietyissä tapauksissa hyvä asia. Niiden myötä voidaan esimerkiksi parantaa kuntalaisten palveluita, vähentää hallinnon byrokratiaa sekä säästää rahaa. Kuntaliitoksista on järjestettävä tarvittaessa kunnallinen kansanäänestys. Mielestäni kuntalakia on muutettava siten, että nykyisestä kuntalain mukaisesta neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä tehtäisiin sitova. Vaaliteemoja päivitetään tarvittaessa. |