Takaisin pääsivulle

13 elokuu
2020

Koronasyksy alkoi – hallitus haparoi ja tiedottaa sekavasti

Koronan toisen aallon ei pitänyt tulla yllätyksenä valtiojohdolle ja terveysviranomaisille. Viime päivien aikana julkisuudessa nähdyn sekoilun jälkeen vaikuttaa vahvasti siltä, ettei kumpikaan taho ole varautunut tilanteeseen riittävän hyvin. Koronasyksy on alkanut suoranaisella kaaoksella ja kansalaisia hämmentävillä epäselvillä ohjeistuksilla.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) aloitti tiedottamisen kertomalla maanantaina, että nyt on laitettu ”kovat piippuun” ja karanteenin rikkomisesta voi seurata jopa kolme kuukautta vankeutta. Seuraavana päivänä oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) vesitti Kiurun linjauksen sanomalla, ettei tällaista ole hallituksessa päätetty. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) puolestaan totesi keskiviikkoiltana, ettei hallitus ole millään tavalla sitoutunut Kiurun karanteenikantaan. Hallituksen tiedottaminen on ollut todella sekavaa ja ristiriitaista. Kun yksi ministeri sanoo yhtä ja toinen toista, kansalaiset eivät pysty hahmottamaan, miten hallitus tosiasiassa aikoo koronan suhteen toimia ja miten kansalaisten odotetaan tilanteessa toimivan.

Näyttää pahasti siltä, että hallitus on toistamassa koronakriisin osalta samoja virheitä kuin kevättalvella. Suomeen sai tuolloin tulla epidemia-alueilta vapaasti ilman karanteeneja. Nyt ilmeisenä vaarana on, että sama tilanne toistuu. Hallituksen on annettava selkeä karanteeniohjeistus, jonka kansalaiset ymmärtävät. Tartuntatautilain mukaan karanteenimääräyksen antaa kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri, joka on myös valvova viranomainen asiassa. Karanteenin rikkominen voi johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen, sillä se katsotaan terveydensuojelurikkomukseksi.

Kevättalvella tiedotettiin maskin käyttämisen ongelmista ja vaaroista, eikä maskeja suositeltu. Viestintä maskeista oli sekavaa. Ensin maskeista ei ollut hyötyä. Sitten THL:n pääjohtaja suositteli itse tehtyjä maskeja. Seuraavaksi sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) yllättyi THL:n pääjohtajan maskilinjauksesta. Nyt maskeja suositellaan vahvasti, mutta niiden käyttöön ei pakoteta. Varsin radikaali käännös maskisuosituksissa – näin ilmeisesti siksi, koska nyt maskeja on saatavilla, tosin monille kansalaisille maskien hinta on liian suolainen.

Hallituksen keskiviikkoisen iltakoulun ja torstain tiedotustilaisuuden jälkeen on ilmassa edelleen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Torstain tiedotustilaisuudessa puhuttiin viranomaispäätöksestä karanteenin suhteen. Epäselväksi jäi, kuinka tämä tullaan käytännössä toteuttamaan. Onko kaikilla rajoilla lääkäri valvomassa tilannetta? Lomalta palaa yhä enemmän ihmisiä, koulut alkavat ja työpaikoille palataan. Työpaikoilla ei tiedetä, tulisiko olla etätyössä vai paikan päällä työmaalla. Käytännöt ja ohjeistukset ovat epäselviä samalla, kun koronanpelko nostaa jälleen päätään kansan keskuudessa.

Keväällä ja alkukesästä hallitus kertoi, että koronavalmiutta on kohennettu ja virheet korjattu. Ei siltä näytä. Oppia ei ole otettu aikaisemmista virhestä. Lupaukset ”matalan kynnyksen” testaamisesta on nyt jumittunut suurimpien kaupunkien koronapuhelimien ruuhkautumiseen ja testiaikojen ja -tulosten viivästymiseen päivätolkulla.

Edelleenkään hallituksella ei ole käsitystä oikeanlaisesta kriisitiedottamisesta. Tiedottamisen on oltava kriisitilanteessa selkeää, johdonmukaista ja kansaa rauhoittavaa. Nyt se on jotain aivan muuta. Ristiriitainen tiedottaminen ei herätä luottamusta kansan keskuudessa, ja lisäksi se uhkaa heikentää ohjeistuksen noudattamishaluja.

Tartuntalukujen kutistuminen kesällä sai hallituksen ja terveysviranomaisten löysäämään otettaan. Pahimmillaan tämä voi koitua kohtalokkaaksi.

Kun toinen aalto on jo täällä, hallituksen on varmistettava, että sen mainostama ”hybridistrategia” – testaa, eristä, jäljitä, hoida – toimii saumattomasti. Myös kriisitilanteen johtamista ja viestintää on ehdottomasti parannettava. Viime päivien aikana nähty sekoilu ei saa jatkua.