Asialista
Suomalaisen etu ensin
Hallittu maahanmuutto
Monikulttuurisuuskritiikki
Pakkoruotsi pois
Ei EU:n liittovaltiolle
Sananvapaus
Kansanäänestyksiä tärkeistä asioista
Ilmastonmuutosskeptisyys
Yksilönvapaus ja vastuu
Turvallisuus ja järjestys
Tiede ja sivistys
Kohtuullinen verotus ja peruspalvelut
Yrittäminen, työnteko ja hyvinvointi



Olen kansanedustaja, turvallisuusalan ammattilainen, perheenisä sekä Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja seutuvaltuutettu Oulusta. Toimin Perussuomalaisten Nuorten hallituksessa, Suomalaisuuden liitossa sekä Suomen Sisu ry:n Pohjois-Pohjanmaan piiripäällikkönä.

Lue koko esittely

Kirjoitukset
129.

KK: Ulkomaalaisten tekemät raiskaukset

 (10.10.2011)

Jätin tänään 10.10.2011 eduskunnassa seuraavan kirjallisen kysymyksen koskien ulkomaalaisten tekemiä raiskauksia Suomessa:


KIRJALLINEN KYSYMYS
Ulkomaalaisten tekemät raiskaukset Suomessa

Eduskunnan puhemiehelle

Poliisin tietoon tulee vuosittain satoja raiskaustapauksia, joista vain murto-osa etenee syyttäjälle. Tilastot kertovat kuitenkin karun totuuden siitä, että ulkomaalaisten osuus Suomessa tehdyistä raiskauksista on huomattava. Vuonna 2009 raiskauksista tuomittiin 69 ja törkeistä raiskauksista 15 henkilöä. Raiskauksiin syyllistyneistä 40,5 prosenttia oli ulkomaalaisia, joihin lasketaan kuuluvaksi myös ulkomailla syntyneet Suomen kansalaisuuden saaneet henkilöt. Ulkomaalaisista tuomituista 20 henkilöllä oli teon aikaan vakituinen asuinpaikka Suomessa, joten prosenttiosuutta ei voida selittää vapaalla liikkuvuudella. Vuonna 2009 ulkomaan kansalaisten ja ulkomailla syntyneiden Suomen kansalaisten osuus koko maan väestöstä oli noin 4,8 prosenttia, mihin nähden raiskausten osuus on huomattava.

Oikeusministeriön ja Rikoksentorjuntaneuvoston julkaisemassa Haaste-lehdessä 26.9.2011 Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoissuunnittelija Hannu Niemi toteaa, että "Kulttuuriset erot ovat näkyneet muun muassa siinä, että jotkut ulkomaalaisryhmät eivät kunnioita naisten seksuaalista itsemääräämisoikeutta siten kuin suomalaisessa yhteiskunnassa on tapana. Ulkomaalaiset syyllistyvät suhteellisesti kaikkein useimmin raiskausrikoksiin ja muihin seksuaalirikoksiin".

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen Suomessa oleskelevien ulkomaalaisten tekemien raiskausten suuresta osuudesta ja mitä se aikoo tehdä asialle?

Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2011
Olli Immonen /ps.


Sain 01.11.2011 kysymykseeni ministeriltä seuraavan vastauksen:

Poliisi seuraa tilastotietoja mm. ulkomaalaisten tekemien seksuaalirikosten osalta ja on havainnut ulkomaalaisten suhteellisen korkean osuuden esimerkiksi raiskausrikosten mahdollisina tekijöinä. Tutkimuksia tämän ilmiön syistä ei ole tehty.

Yleensä raiskauksen tekijä on nuorehko mies. Ulkomaalaisten suhteellinen osuus 15-45-vuotiaiden miesten ikäryhmästä on korkeampi kuin muissa ikäryhmissä. Maahanmuuttajia on näin ollen suhteellisesti enemmän kuin kantaväestöä siinä ikäryhmässä, joka syyllistyy raiskausrikoksiin. Kuitenkin myös tässä ikäryhmässä ulkomaalaisten osuus raiskausrikoksista on huomattavan korkea. Ulkomaalaisten korkeaa osuutta selittää osin myös se, että ulkomaalaisen tekemästä raiskauksesta ilmoitetaan poliisille ilmeisesti herkemmin.

Naisten ja miesten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on keskeinen osa maahanmuuttajille kotouttamislain nojalla annettavaa koulutusta ja tietoaineistoa. Tässä koulutuksessa tullaan jatkossa painottamaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Poliisi osallistuu mm. Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelman toteuttamiseen, jonka yhtenä tavoitteena on naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan ennaltaehkäisy ja vähentäminen.

Poliisi tutkii sille ilmoitetut tapaukset ilman aiheetonta viivytystä ja pyrkii toimimaan niin, että asia saadaan eteenpäin syyttäjän harkintaan sekä tuomioistuimen käsittelyyn nopeasti. Asian nopealla etenemisellä rikosprosessissa ja tekijän saamisella vastuuseen mahdollisimman nopeasti tekonsa jälkeen saattaa olla sekä tekijään itseensä kohdistuvaa että myös yleisesti samankaltaisia tekoja ennaltaehkäisevää vaikutusta.

Jotta raiskausrikoksia voitaisiin ennaltaehkäistä, olisi tiedettävä mikä tai mitkä syyt ovat vaikuttaneet teon tekemiseen. Mikäli yleispäteviä syitä löytyy, niiden mukaan on sovitettava ja kehitettävä myös ennalta ehkäisevät toimet. Näiden toimenpiteiden tekeminen ei ole ainoastaan poliisin tehtävä, vaan siihen on toimintavelvollisuus myös muilla viranomaisilla.

Hallitusohjelmassa on tuotu esille useita toimenpiteitä, joilla raiskausrikosten estämiseen ja uhrien auttamiseen pyritään vaikuttamaan. Seksuaalirikoslainsäädäntöä uudistetaan siten, että se turvaa paremmin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden. Huolehditaan kansallisen naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelman toimeenpanosta. Seksuaalisen väkivallan uhreille turvataan katkeamaton hoitoketju. Rikosuhripäivystyksen palvelut turvataan sisäisen turvallisuuden ohjelman mukaisesti.

Helsingissä 1 päivänä marraskuuta 2011
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen




Takaisin





© 2010 Tommi Stam