|
Suomessa valtaeliitti luo edelleen monikulttuurista yhteiskuntaa, vaikka kaikkialla muualla Länsi-Euroopassa toimivan monikulttuurisen yhteiskunnan
rakentaminen on epäonnistunut. Suomessa eliitti luulee sitkeästi onnistuvansa siinä, missä kaikki muut ovat tähän asti epäonnistuneet.
Viimeksi monikulttuurisen yhteiskunnan ongelmista puhui
näkyvästi Saksan liittokansleri Angela Merkel. Hänen CDU-puolueensa kokouksessa 16. päivä lokakuuta pitämästä puheesta kävi ilmi se,
mikä on ollut meille monille selvää jo kauan: monikulttuurisuus ei toimi.
Merkelin mukaan Saksassa ei ole pystytty luomaan yhteiskuntaa, jossa erilaisista kulttuuritaustoista tulevat ihmiset pystyisivät elämään
rauhanomaisesti keskenään. Yritys rakentaa monikulttuurinen yhteiskunta on täydellisesti epäonnistunut, hän totesi. Syksyllä tehdyn selvityksen mukaan
kolmasosa saksalaisista on sitä mieltä, että maahanmuuttajat ovat tulleet Saksaan ainoastaan maan hyvän sosiaaliturvan perässä.
Puheessaan Merkel viittasi erityisesti Saksan muslimivähemmistöön, jonka asemasta on käyty Saksassa paljon keskustelua. Muslimien sopeutuminen laajassa
mittakaavassa ei ole onnistunut, koska muslimit ovat pitäneet lujasti kiinni omasta identiteetistään ja kulttuuristaan. Sopeutumisen sijaan muslimit
ovat alkaneet korostaa omaa identiteettiään, vaatineet itselleen erioikeuksia ja eristäytyneet vallitsevasta yhteiskunnasta.
Mielestäni maahanmuuttoa kolmansista maista Suomeen ja muualle Eurooppaan on rajoitettava huomattavasti, koska tulijoiden on todistetusti lähes
mahdoton sopeutua länsimaiseen yhteiskuntaan. Lisäksi linjasimme Nuivassa vaalimanifestissa
monikulttuuriseen yhteiskuntaan tähtäävästä monikultturismi-ideologiasta seuraavaa:
Suomen tulee luopua nykyisestä, muualta Länsi-Euroopasta ja varsinkin Ruotsista kopioidusta monikultturistisesta valtioideologiasta, erilaisuuden
ihannoimisesta ja itsetarkoituksellisesta ylläpidosta.
Julkisen vallan tulee turvata kaikille yhtäläinen vapaus ylläpitää omaa kulttuuriaan, kieltään, identiteettiään ja uskonnollista vakaumustaan, mutta ei
ryhtyä vähemmistöidentiteettien rahoittajaksi. Maahanmuuttajien uskonnollisten ja kulttuurillisten erityistarpeiden tyydyttäminen ei kuulu
veronmaksajien rahoittaman Suomen valtion ydintoimintoihin.
Monikultturismista luopuminen merkitsee myös sitä, että maahanmuuttajien yksilöllisten oikeuksien loukkauksia ei katsella läpi sormien "yhteisöllisten
oikeuksien" varjolla. Lasten, niin tyttöjen kuin poikien, sukuelinten rituaalisilpomiset on kriminalisoitava yksiselitteisesti, ja niistä on säädettävä
riittävän ankarat seuraamukset. Yhteiskunnan on aktiivisin toimin ehkäistävä maahanmuuttajanaisten jäämistä kotiin ja kielenopetuksen sekä muiden
tehokkaiden kotoutustoimien ulkopuolelle. Järjestettyjä ja pakkoavioliittoja sekä tosiasiallista moniavioisuutta vastaan on taisteltava päättäväisesti.
Uskonnonvapaus ja oikeus uskonnosta luopumiseen on turvattava myös vähemmistöryhmien jäsenille.
Uusien vähemmistökielten opetuksesta julkisin varoin peruskouluissa tulee luopua. Vastaavasti keskeiselle sijalle kotouttamisessa tulee nostaa kaikkia
maahanmuuttajia koskeva suomen kielen opetus. Opetukselle on asetettava selkeät oppimistavoitteet. Toimeentulotuki on sidottava kielen opiskeluun ja
asetettujen oppimistavoitteiden saavuttamiseen.
Edelleen monikultturismista luopuminen tarkoittaa sitä, että eri maahanmuuttajaryhmät sopeutuvat suomalaisiin viranomaiskäytäntöihin eikä päinvastoin.
Terveydenhoitohenkilökunnan, poliisin ja muiden toimijoiden muutenkin niukkoja ajallisia ja rahallisia resursseja ei pidä haaskata erilaisiin
kulttuurisensitiivisyys- ja toiseudenkohtaamiskoulutuksiin.
Suomen tulee olla tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa noudatetaan mahdollisuuksien tasa-arvoa, ei lopputuloksen tasa-arvoa. Tasa-arvoa ei ole se, että
kaikki tulevat maaliin yhtä aikaa, vaan se, että kaikki saavat lähteä liikkeelle samalta viivalta ja yhtä aikaa. Minkäänlaisia etnisiin kiintiöihin tai
positiiviseen syrjintään perustuvia käytäntöjä ei pidä sallia esimerkiksi julkisessa rekrytoinnissa. Vastaavasti vähemmistöjen edustajille ei tule
uskonnollis-kulttuurisin perustein myöntää erivapauksia työtehtävien hoidossa. Esimerkkinä voidaan mainita muslimilääkärit ja -hoitajat, jotka
kieltäytyvät hoitamasta vastakkaista sukupuolta olevia potilaita.
Takaisin
|
