|
Jätin 15.3.2010 Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:
Maahanmuuton aiheuttamat kokonaiskustannukset Oulun kaupungille selvitettävä
Ylen MOT-ohjelma (12.2.2010) paljasti, että Suomessa pimitetään
veronmaksajilta tietoja maahanmuuton todellisista kustannuksista. Esitän,
että Oulussa selvitetään, mitkä ovat maahanmuuton aiheuttamat todelliset
kokonaiskustannukset Oulun kaupungille. Lisäksi esitän, että
tulevaisuudessa maahanmuutosta ja maahanmuuttajista syntyvien kulujen
kohdalle merkitään talouslaskelmissa esimerkiksi m-koodi, joka helpottaa
kulujen seuraamista. On äärimmäisen tärkeää Oulun kaupungin talouden
kannalta, että Oulu on selvillä myös maahanmuuton aiheuttamista
kokonaiskustannuksista. Oulussa tulisi kokonaiskustannusten lisäksi
selvittää, kuinka suuri osa Ouluun muuttaneista ulkomaalaisista on
todellisia pakolaisia tai työperäisiä maahanmuuttajia ja kuinka suuri osa
vastikkeettomasti maamme hyvää sosiaaliturvaa hyödyntäviä maahanmuuttajia,
joilla ei ole tarkoitusta tukea yhteiskuntaamme tulevina veronmaksajina.
Esimerkkinä mainittakoon, että Oulun kaupungin vuoden 2010 talousarviossa
pelkästään toimeentulotukea on arvioitu vuonna 2010 maksettavan
maahanmuuttajille 930 000 euroa. Lisäksi lastensuojelun
ympärivuorokautisen hoidon vuorokausien kokonaismäärä on kasvanut, jota
selittää turvapaikanhakija- ja pakolaislasten ja -nuorten vastaanottoon
erikoistuneen yksikön sijainti Oulussa. Maahanmuuttajataustaisten lasten
sijoitukset lastensuojelussa ovat lisääntyneet huomattavasti vuoteen 2008
verrattuna, mikä näkyy sekä kokonaishoitovuorokausien (+2,7%) että
sijoitettujen määrän kasvuna (+10,8%). Maahanmuuttajaoppilaille
järjestetään ennen yleisopetukseen siirtymistä valmistavaa opetusta
yhdeksässä peruskoulussa kymmenessä eri ryhmässä. Oulussa yhden
valmistavan opetuksen ryhmän kustannukset ovat vuodessa 83 000 euroa.
Lisäksi maahanmuuttajaoppilaat saavat suomi toisena kielenä (S2) -opetusta
sekä oman äidinkielen ja harvinaisten uskontojen opetusta.
Oulussa tulisi muun muassa selvittää, vaikuttaako maahanmuuttajien
lukumäärä Oulun kaupungin työttömistä maksettavaan 3-4 miljoonan euron
sakkoon valtiolle vuosittain, kun pitkäaikaistyöttömiä ei saada
työllistettyä. Lisäksi selvityksessä olisi käytävä ilmi, paljonko
kustannuksia kertyy Oulun kaupungille esimerkiksi erityisistä
työllistämistoimenpiteistä, kouluttamisesta, kielenopetuksesta,
uskonnonopetuksesta, koulu- ja päiväkotipaikoista,
monikulttuurisuustoiminnasta, kuntouttamisesta, terveydenhuollosta,
tulkkauspalveluiden järjestämisestä, Oulun kaupungin osarahoittamista
hankkeista ja kaikista muista maahanmuuttajiin kohdistuvista
toimenpiteistä.
Olli Immonen
kaupunginvaltuutettu
Oulun kaupungin perussuomalaisten valtuustoryhmä
Takaisin
|