Asialista
Suomalaisen etu ensin
Hallittu maahanmuutto
Monikulttuurisuuskritiikki
Pakkoruotsi pois
Ei EU:n liittovaltiolle
Sananvapaus
Kansanäänestyksiä tärkeistä asioista
Ilmastonmuutosskeptisyys
Yksilönvapaus ja vastuu
Turvallisuus ja järjestys
Tiede ja sivistys
Kohtuullinen verotus ja peruspalvelut
Yrittäminen, työnteko ja hyvinvointi



Olen kansanedustaja, turvallisuusalan ammattilainen, perheenisä sekä Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja seutuvaltuutettu Oulusta. Toimin Perussuomalaisten Nuorten hallituksessa, Suomalaisuuden liitossa sekä Suomen Sisu ry:n Pohjois-Pohjanmaan piiripäällikkönä.

Lue koko esittely

Kirjoitukset
56.

Burkat eivät kuulu Eurooppaan

 (28.6.2009)

Alustus: Burk a on musliminaisten kangasasuste, joka peittää koko vartalon ja kasvot tai jättää osan kasvoista näkyviin. Burkaa käytetään eniten muslimimaissa, kuten Afganistanissa, Pakistanissa ja Pohjois-Intiassa. Euroopan islamisoituessa burkia käytetään Euroopassa koko ajan enenevässä määrin. Musliminaiset pukeutuvat koko vartalon peittävään kaapuun oman turvallisuutensa vuoksi sekä pakon ja kovan painostuksen sanelemana. Naiset joutuvat miestensä, veljiensä, isiensä ja koko muslimiyhteisönsä vihan kohteeksi, jos he eivät toimi islamin sanelemien sääntöjen mukaan ja noudata muun muassa islamilaista pukeutumiskoodia. Koraanin mukaan naisen on pukeuduttava "siveästi" liikkuessaan julkisilla paikoilla. Muun muassa Australiassa islamin uskon korkein johtaja, imaami Taj Aldin al-Hilal totesi joku aika sitten, että "naiset ilman huntua ovat paljasta lihaa". Esimerkiksi Afganistanissa talebanien hallinnon aikaan kasvojen paljastaminen johti siihen, että nainen joutui ruoskittavaksi.

Olen aina pitänyt Ranskan presidentti Nicolas Sarkozya harvinaisen fiksuna eurooppalaisena poliitikkona ja suuren maan presidenttinä. Olen ollut tyytyväinen erityisesti hänen maahanmuuttopoliittisiin kannanottoihinsa, joissa on ollut kuultavissa järjen ääniä. Tosin Sarkozy on tuonut esille myös sellaisia näkemyksiä, joita en missään nimessä allekirjoita.

Helsingin Sanomat uutisoi (22.6.2009) Sarkozyn todenneen parlamentin kokouksessa burkien alentavat naisten arvoa ja että Ranska ei voi hyväksyä vartalon peittäviä kaapuja. Sarkozy kommentoi, että burkaan pukeutumisessa ei ole kyse uskonnosta, vaan vapaudesta ja naisten arvokkuudesta. "Emme voi hyväksyä, että naisia pidetään maassamme vankina verkon takana, erotettuna sosiaalisesta elämästä ja identiteetti riistettynä".

Keskustelu burkista lähti jälkeen käyntiin, kun vähän aikaa sitten maassa vieraillut Yhdysvaltain presidentti Barack Obama moitti lakeja, jotka kieltävät uskonnollisten asusteiden käyttämisen. Ranska kielsi musliminaisten huivit ja muut uskonnolliset asusteet kouluissa vuonna 2004.

Yksilönvapauteen kuuluu saada itse päättää, millaisiin vaatteisiin pukeutuu. Mielestäni asia ei ole musliminaisten käyttämien huivien ja burkien kohdalla kuitenkaan näin yksiselitteinen. Ongelman ydin on se, että musliminainen ei saa itse päättää pukeutumisestaan, vaan pukeutumisesta päättävät muut, kuten esimerkiksi naisen aviomies. Islam on naista alistava uskonto ja päästä varpaisiin ulottuvat burkat kertovat naisten alistamisesta. Euroopan ei tule missään tapauksessa hyväksyä ja näyttää vihreää valoa ihmisoikeuksia loukkaavalle islamille ja naisten alistamiselle. Islam ja kävelevät säkit eivät kuulu ihmisoikeuksia kunnioittavaan ja sivistyneeseen Eurooppaan.

Saa nähdä, milloin Ranskassa alkavat Sarkozyn kannanoton seurauksena taas polttopullot lennellä, autot palaa ja "nuoriso" mellakoida.

Aiheesta keskustelua Homma-forumilla.
__________________________________________________________________________

Edit (2.7.2009): Helsingin Sanomat uutisoi (30.6.2009) Al-Qaidan uhkaavan Ranskaa kostoiskulla Sarkozyn burkapuheiden takia. Verkoston pohjoisafrikkalaisen siiven kerrotaan esittäneen internetissä vaatimuksia kostosta Ranskalle.

Takaisin




© 2010 Tommi Stam