Asialista
Suomalaisen etu ensin
Hallittu maahanmuutto
Monikulttuurisuuskritiikki
Pakkoruotsi pois
Ei EU:n liittovaltiolle
Sananvapaus
Kansanäänestyksiä tärkeistä asioista
Ilmastonmuutosskeptisyys
Yksilönvapaus ja vastuu
Turvallisuus ja järjestys
Tiede ja sivistys
Kohtuullinen verotus ja peruspalvelut
Yrittäminen, työnteko ja hyvinvointi



Olen kansanedustaja, turvallisuusalan ammattilainen, perheenisä sekä Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja seutuvaltuutettu Oulusta. Toimin Perussuomalaisten Nuorten hallituksessa, Suomalaisuuden liitossa sekä Suomen Sisu ry:n Pohjois-Pohjanmaan piiripäällikkönä.

Lue koko esittely

Kirjoitukset
49.

Väliaikatietoja kesäkuulta 2009

 (4.6.2009)

Ajattelin ilmoitella tätä kautta hieman väliaikatietoja siitä, missä tällä hetkellä elämässä mennään ja missä ei mennä. Paljon on sattunut ja tapahtunut viime talven sekä kevään aikana, ja nyt onkin jo hypätty kesän puolelle. Aika on mennyt kuin siivillä töitä tehdessä, valtuustoasioihin perehtyessä, uusia ihmissuhteita luodessa ja vanhoja ylläpitäessä sekä uutta (isompaa) asuntoa etsiessä.

Jouduin noin kuukausi sitten pidemmälle sairauslomalle selän välilevyn pullistuman vuoksi. Näyttäisi siltä, että vaiva ei mene pelkällä levolla ohi. Magneettikuvat on otettu ja nyt odotan aikaa neurokirurgille, jonka olisi tehtävä hoitoarvio. Hoitoarvion tekeminen ja varsinainen hoitotakuu taitavat olla tällä hetkellä Oulussa julkisella puolella jotain puolisen vuotta. Näitä odotellessa ohjelmassa on ollut muun muassa hieman laajempaa kirjoitusprojektia, josta ilmoittelen mahdollisesti myöhemmin lisää tai josta tulette kuulemaan viimeistään silloin, kun asia astuu kokonaisuudessaan päivänvaloon.

Eurovaalit on parasta aikaa käynnissä. Ennakkoäänestysaika loppui viime tiistaina ja sunnuntaina 7.6. olisi varsinainen äänestyspäivä, jolloin jokaisen äänioikeutetun kannattaisi viimeistään raahautua äänestysuurnille. Henkilökohtaisesti kävin äänestämässä helsinkiläistä Sampo Terhoa (ps.). Terho on pätevä kaveri, joka uskaltaa nostaa maahanmuuton, monikulttuurisuuden ja EU:n ongelmat pöydälle. That's what I like.

Eurovaalien jälkeen alkaa puolueilla valmistautuminen vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Yksi nimeltä mainitsematon puolue onkin jo ennättänyt ottaa yhteyttä minuun ja kysellä halukkuuttani lähteä ehdolle puolueen listoilla vaaleissa. En ota vielä tässä vaiheessa kantaa siihen, lähdenkö ehdolle 2011 eduskuntavaaleissa vai en. Itse asiassa en vielä tiedä, mitä tulen tuon asian suhteen tekemään. Pallo näyttäisi olevan nyt omissa käsissäni.

Mitähän tässä vielä muuta... Ai niin, tarkoitus olisi avata lähitulevaisuudessa uudet ja visuaalisesti näyttävämmät nettisivut tämän vanhan ja kuluneen blogin tilalle. Uusille sivuille olisi tarkoitus saada muun muassa enemmän sellaista hippimäistä väriä ja tunnelmaa, kun nämä nykyiset ovat niin synkät ja nuivat. Eikö kuulostakin hyvältä?

Ja HUOM. niille, joilla on näin kesällä aikaa tehdä muutakin kuin töitä, suosittelen kesälukemiseksi Jussi Halla-ahon äärimmäisen ärsyttävää ja mieliä kiihottavaa kirjaa Kirjoituksia uppoavasta Lännestä. Tilaa heti omasi TÄÄLTÄ.

Hyvää ja aurinkoista kesää kaikille!

EDIT  (5.6.2009): Hyviä uutisia Hollannista, jossa ensimmäistä kertaa EU-vaaleihin osallistunut Vapauspuolue (Partij voor de Vrijheid) on noussut toiseksi suurimmaksi puolueeksi liki 15 prosentin kannatuksellaan. 15 prosentin kannatus oikeuttaa puolueen neljään paikkaan europarlamentissa. Vapauspuoluetta johtaa Fitna-lyhytelokuvastaan sekä islam-kritiikistään tunnettu poliitikko Geert Wilders. Hollannin Vapauspuolue on kansallisliberaali puolue, jonka poliittisessa linjassa yhdistyvät muun muassa taloudellinen liberalismi ja yhteiskunnallinen konservatismi. Samankaltaisia puolueita ovat esimerkiksi Norjan Edistyspuolue, Itävallan Vapauspuolue sekä Itävallan Tulevaisuuden liitto. Suomi on vielä toistaiseksi vailla omaa kansallisliberaalia puoluetta.

Takaisin




© 2010 Tommi Stam