| Asialista |
| Suomalaisen etu ensin Hallittu maahanmuutto Monikulttuurisuuskritiikki Pakkoruotsi pois Ei EU:n liittovaltiolle Sananvapaus Kansanäänestyksiä tärkeistä asioista Ilmastonmuutosskeptisyys Yksilönvapaus ja vastuu Turvallisuus ja järjestys Tiede ja sivistys Kohtuullinen verotus ja peruspalvelut Yrittäminen, työnteko ja hyvinvointi |
| Olen kansanedustaja, turvallisuusalan ammattilainen, perheenisä sekä Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja seutuvaltuutettu Oulusta. Toimin Perussuomalaisten Nuorten hallituksessa, Suomalaisuuden liitossa sekä Suomen Sisu ry:n Pohjois-Pohjanmaan piiripäällikkönä. |
Lue koko esittely |
| Kirjoitukset |
40. Perussuomalaisten "sooloilu" Oulun valtuustokauden avauksessa (21.1.2009) | |
| Maanantaina 19. tammikuuta oli Oulussa ensimmäinen kaupunginvaltuuston kokous kaudelle 2009-2012. Se alkoi Kalevan (20.1.2009) uutisoinnin mukaan Perussuomalaisista johtuen "kaikkea muuta kuin komeasti". Henkilökohtaisesti en näe kokouksen kulussa Perussuomalaisten toiminnan osalta mitään negatiivista. Yksinkertaisesti
meidän valtuustoryhmämme on tyytymätön saamiimme luottamuspaikkoihin, joita tuli aivan liian vähän äänestäjiltä saamaamme kannatukseen nähden.
Neuvotteluissa saimme paikan Oulun kaupunginvaltuuston 4. varapuheenjohtajana (kaksivuotiskausi), paikan rakennuslautakunnasta sekä paikan Oulun
kaupunginvaltuuston vaalilautakunnasta. Emme siis saaneet käytännössä kuin kolme paikkaa. Valtuustoryhmämme puheenjohtaja Vaili Jämsä-Uusitalo
tiivisti asian niin kuin sen olisi pitänyt demokratian nimissä mennä:
"Oulun kaupunginvaltuuston 67 valtuutettua jakoi kokouksessa esityslistan mukana tulleen listan mukaan 162 luottamuspaikkaa, joilla on varajäsenet ja 50 paikkaa ilman varajäseniä. Yksinkertaisen demokratian ja yleisen d´Hondtin mukaan se tekisi 162/67= 2,5 luottamusmiespaikka jokaista valittua valtuuston jäsentä kohti. Eli meille voisi tulla jaettavaksi 8 paikkaa äänestäjien luottamuksen mukaan demokratian nimissä. Lisäksi sopimukseen liittyen jaettiin n. 160 luottamusmiespaikkaa eri listalla eli silläkin meillä olisi ollut 7 paikkaa saatavana eli yhteensä 15 paikkaa varajäsenineen 320 luottamusmiespaikasta." Muut valtuustoryhmät liittoutuivat keskenään ja jättivät yhteistuumin meidät ulos luottamuspaikoilta. Olin joulukuun alussa Kaleva-lehden haastateltavana paikallisessa kuppilassa, kun yllättäen minun ja toimittajan pöytään tuli istumaan eräs SDP:n pitkäaikainen kaupunginvaltuutettu, joka kertoi meille tämän asian suoraan. Toimittaja toikin asian esille myöhemmin Kalevan Peto-liitteen artikkelissa. Luottamuspaikoista neuvoteltaessa kaikkien muiden valtuustoryhmien neuvottelijat tekivät meille selväksi tilanteen luottamuspaikkojen saamisesta tyyliin "ottakaa nämä paikat, mitä tarjoamme tai ette saa yhtään mitään". Olin itse paikalla, kun asia meille näin ilmaistiin. Päätimme ottaa nämä jämäpaikat tässä vaiheessa vastaan, vaikka emme edelleenkään olleet tilanteeseen tyytyväisiä. Näin siis vuoden 2008 joulukuussa. Tammikuussa 2009 oli ensimmäinen valtuuston kokous, jonka jälkeen Kaleva uutisoi näin: "Vaikka kaikki valtuustoryhmät olivat etukäteen sopineet siitä, miten luottamuspaikat puolueitten kesken jaetaan, esittivät uutena ryhmänä valtuustoon tulleet perussuomalaiset vastoin sopimusta omaa ehdokasta kaupunginhallitukseen." Muut valtuustoryhmät (tai ainakin näiden ryhmien puheenjohtajat) olivat tyytyväisiä sopimukseen, mutta me emme. Kokouksen alussa eteemme tuotiin lista, johon oli jo valmiiksi laitettu nimet luottamuspaikkojen henkilövalintojen osalta. Olivatko kaikki 67 valtuutettua sitä mieltä, että hallitukseen olivat menossa oikeat henkilöt? Kuntalain puitteissa valtuustoryhmämme päätti esittää valtuuston kokouksessa, jossa luottamuspaikat lyödään vasta virallisesti lukkoon, äänestystä ja vaalien järjestämistä Oulun kaupunginhallituksen henkilövalinnoista. Mielestämme ei ollut oikein nuijia (kabinetti)sopimusta läpi ilman äänestystä. Esitykseni jälkeen valtuustoryhmien puheenjohtajat lähtivät neuvottelutauolle miettimään asiaa. Kaleva uutisoi (lihavointi minun): "Tauko venähti lähes tuntiin ja sen aikana perussuomalaisten saliin jäänyt kaksikko kutsuttiin pariin otteeseen neuvottelijoiden puhutteluun." Minne ihmeen puhutteluun Kaleva luuli meidän menneen? Kyse ei ollut mistään puhuttelusta, vaan aivan normaalista neuvottelutilanteesta, jossa pohdimme asiaa muutamasta eri näkökulmasta. Neuvottelun aikana tulimme vaalien järjestämisen suhteen toisiin ajatuksiin, koska kaikkien muiden valtuustoryhmien puheenjohtajat selväsanaisesti uhkasivat ottaa meiltä enemmistön voimin kaikki ne vähäisetkin luottamuspaikat pois, jos emme luopuisi aikaisemmasta esityksestäni. Lopputulos oli se, että vedin esitykseni pois. Uhkailemallako ne asiat hoituu? Näköjään Oulun kaupunginvaltuustossa on tällainen käytäntö. Mielestäni asioita ei tulisi hoitaa näin, vaan pitäisi pyrkiä toimimaan asiallisesti ja demokratiaa kunnioittaen. Kaleva julkaisi myös asiaa koskevassa lehtiartikkelissaan kuvan, jonka tekstiksi oli laitettu: "Keskustan puheenjohtaja Juha Huikari (oik.) kävi varmistamassa perussuomalaisten Ville Vähämäeltä, Olli Immoselta ja Vaili Jämsä-Uusitalolta, ettei neuvottelutauolta jäänyt mitään hampaankoloon." Höpö höpö, Kaleva uutisoi taas väärin. Todellisuudessa Juha Huikari kävi kyseisessä tilanteessa uhkaamassa, että kunnanhallituksen johtosäännön muutoksella valtuuston 4. varapuheenjohtajaksi valitun Perussuomalaisten Ville Vähämäen osallistuminen kunnanhallituksen kokouksiin tultaisiin estämään (jos emme luopuisi esityksestäni). Takaisin |