| Asialista |
| Suomalaisen etu ensin Hallittu maahanmuutto Monikulttuurisuuskritiikki Pakkoruotsi pois Ei EU:n liittovaltiolle Sananvapaus Kansanäänestyksiä tärkeistä asioista Ilmastonmuutosskeptisyys Yksilönvapaus ja vastuu Turvallisuus ja järjestys Tiede ja sivistys Kohtuullinen verotus ja peruspalvelut Yrittäminen, työnteko ja hyvinvointi |
| Olen kansanedustaja, turvallisuusalan ammattilainen, perheenisä sekä Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja seutuvaltuutettu Oulusta. Toimin Perussuomalaisten Nuorten hallituksessa, Suomalaisuuden liitossa sekä Suomen Sisu ry:n Pohjois-Pohjanmaan piiripäällikkönä. |
Lue koko esittely |
| Kirjoitukset |
39. Vanhasen totalitarismia(15.1.2009) | |
| Pääministerimme Matti Vanhanen totesi Hufvudstadsbladetin haastattelussa 14.1.2009
muun muassa seuraavaa (samma på finska):
1. "Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusioita, että he saavat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa esimerkiksi perussuomalaisia äänestämällä." Ensimmäinen lainaus kertoo sen, että Matin mielestä äänestäjät eivät saa äänestää haluamallaan tavalla sellaisten asioiden perusteella, jotka he kokevat itselleen merkittäviksi. Veikkaanpa, että Matin pelottavan ja demokratian vastaisen lausunnon ansiosta Keskustasta siirtyi jälleen muutama uusi henkilö demokratian puolesta taistelevan Perussuomalaisten leiriin. Toki sananvapautta ja demokratiaa kunnioittaen pitää myös Matin saada ilmaista omat totalitaristiset mielipiteensä, vaikka pelottavilta ne kuulostavatkin. 2. "Ulkomaalaiset eivät ole uhka. Päin vaistoin, me kaikki tarvitsemme heitä. Kaikkien pitäisi havahtua näkemään, että Suomi tarvitsee enemmän työperäistä maahanmuuttoa." Toinen lainaus kertoo sen, että Matti haluaa Suomeen lisää maahanmuuttajia. Henkilökohtaisesti ihmettelen Matin intoa haalia ulkomailta maahamme lisää väkeä "töihin" tilanteessa, jossa suomalaisillekaan ei riitä töitä. Väkeä irtisanotaan ja lomautetaan Suomessa jatkuvalla syötöllä, ja Matti haluaa lisätä maahanmuuttoa vetoamalla myyttiin työvoimapulasta. Joku viisaampi saattaisi ajatella Matin olevan pihalla nykytodellisuudesta. 3. "Visioni Euroopasta on sellainen, jossa valtioiden väliset rajat tulevat näkymättömiksi." Kolmas lainaus (jonka sisältö ei varmasti tullut kenellekään yllätyksenä) kertoo sen, että Matti haluaa luoda Euroopan unionista liittovaltion. Henkilökohtaisesti vastustan EU:n liittovaltiokehitystä ja näkisin EU:n mieluummin itsenäisten valtioiden välisen yhteistyön välineenä. Takaisin |