| Asialista |
| Suomalaisen etu ensin Hallittu maahanmuutto Monikulttuurisuuskritiikki Pakkoruotsi pois Ei EU:n liittovaltiolle Sananvapaus Kansanäänestyksiä tärkeistä asioista Ilmastonmuutosskeptisyys Yksilönvapaus ja vastuu Turvallisuus ja järjestys Tiede ja sivistys Kohtuullinen verotus ja peruspalvelut Yrittäminen, työnteko ja hyvinvointi |
| Olen kansanedustaja, turvallisuusalan ammattilainen, perheenisä sekä Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja seutuvaltuutettu Oulusta. Toimin Perussuomalaisten Nuorten hallituksessa, Suomalaisuuden liitossa sekä Suomen Sisu ry:n Pohjois-Pohjanmaan piiripäällikkönä. |
Lue koko esittely |
| Kirjoitukset |
29. Sinivalkoista asialinjaa Oulun kaupunginvaltuustoon(kunnallisvaalit, 15.10.2008) | |
| Tänään keskiviikkona 15.10.2008 alkoi kunnallisvaalien ennakkoäänestys, joka kestää tiistaihin 21.10.2008 asti. Varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina
26.10.2008. Kannattaa kuitenkin käydä äänestämässä jo ennakkoäänestyksen aikana, koska ei voi ikinä tietää, tuleeko varsinaiselle äänestyspäivälle jotain
esteitä tai muita menoja, jolloin ei välttämättä pääse ollenkaan äänestämään. Oulun ennakkoäänestyspaikat sekä aikataulut löytyvät osoitteesta: http://192.49.229.35/K2008/s/aanpkat/kupaik_oulu.html
Lähtökohtanani on se, että ei tule ajaa pelkästään kunnan, vaan ennen kaikkea kuntalaisten etua. Koska kunta kerää veroja sen asukkailta, on kunnan ensisijaisena tehtävänä palvella asukkaita sekä luoda heille elämisen mahdollisuudet. Tämä tarkoittaa muun muassa toimivaa julkista liikennettä, laadukasta terveydenhuoltoa, päivähoitopaikkojen riittävää tarjontaa, jokapäiväistä turvallisuutta ja myös nuoret huomioon ottavaa päätöksentekoa. Lisäksi koen hallitsemattoman maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vaalimisen suomalaisen ja länsimaisen kulttuurin kustannuksella negatiivisena asiana. Hallitsematon maahanmuutto ja monikulttuurisuus murentavat pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia syömällä suuria määriä resursseja (mm. toimeentulotuki, tulkkauspalvelut, kielenopetus). Lisäksi monikulttuurisuus luo paljon muita ongelmia yhteiskuntaan, kuten monien muiden Euroopan maiden kohdalla on voitu huomata. Nykypäättäjät kuitenkin haluavat koko ajan lisätä hallitsemattomasti maahanmuuttoa vedoten, mitä ihmeellisimpiin syihin. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että oululaisten veronmaksajien rahoja ei pitäisi käyttää suuria määriä maahanmuuttajien integroimiseen vaan integroitumisen on lähdettävä maahanmuuttajasta itsestään. Lisäksi Suomeen pyrkivät maahanmuuttajat tulisi valita tänne osaamis- ja tarveperustein. Mielestäni maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen tällä hetkellä valtio- ja kuntatasolla suunnatut resurssit pitäisi kohdentaa muille sektoreille, kuten esimerkiksi terveydenhuoltoon ja nuorison hyvinvoinnin edistämiseen. Resursseja kohdennettaessa on yleensä kyse arvovalinnoista. On asetettava tietyt asiat toisten edelle, koska resursseja on käytettävissä vain rajallinen määrä. Sinä voit näissä kuntavaaleissa äänestämällä vaikuttaa siihen, mihin Oulun kaupunki tulee oululaisten veronmaksajien rahoja tulevaisuudessa suuntaamaan. Äänesi on arvokas, käytä sitä. Takaisin |